Kerrostalokokeilua..

Kaupunkikämppälisärin mukana tuli into kokeilla vihdoinkin asuttavaksi kelpaavan kerrostalon rakentamista, joten eipä muuta kuin tuumasta toimeen.
Tontti on keskikokoinen, eikä talokaan mikään muhkea ole; kahdessa kerroksessa yhteensä kuusi asuntoa (4x kaksio ja 2x Kolmio), sekä vintillä olevassa kuutiossa asukkaiden yhteiset öllöttelytilat: saunaa ja poreallasta, sekä jonkinlaiset kuntoiluvälineet.

Taloyhtiön pihaa koristaa trimmatut pensaat, pari puuta ja muuta puskaa, parkkipaikkakin tietenkin löytyy ja lasten päiviä ilostuttamaan on rakennettu leikkipiha, jonka reunalla on mammoille oma juoruilunurkkansa.

Julkisivua eestä ja leikkipihan suunnalta

Tyhjä kerros, lattian värit olen jakanut asuntojen mukaan tiloja selvittääkseni.

Kuvia vinttikuutiosta

Ylemmässä asuinkerroksessa on sisustettuja kämppiä, asukkaina on yksi kolmihenkinen perhe, yksi opiskelijatyttönen, sekä leskeksi jäänyt eläkeläisrouva.